Ulvilan Kokoomusnaiset ry:n julkilausumia
Yhdistyksen julkilausuma 1/2010
Yksikin lyönti on liikaa
Suomessa pahoinpidellään 250 naista päivässä.
Yksi joka kuudes minuutti. Liian moni pahoinpidellyistä naisista ei
uskalla puhua siitä, mitä kodin seinien sisällä tapahtuu. On
helpompi kestää lyönnit kuin pakata laukut ja lähteä.
Perheväkivalta ei saa olla vaiettu tabu vaan
siitä on uskallettava puhua. Kunnissa on toimittava nyt, sillä
kalliin laskun maksavat väkivaltaa (esimerkiksi henkistä väkivaltaa,
kuten nimittelyä, mitätöintiä, alistamista, uhkailua, muista
ihmissuhteista eristämistä ja kontrollointia tai taloudellista
väkivaltaa, kuten rahojen käytön kontrollointia ja työssäkäynnin
estämistä tai fyysistä väkivaltaa, kuten liikkumisen estämistä,
läimäyttelyä) arjessaan kokevat ihmiset.
Ulvilan Kokoomusnaiset ry vaativat
kevätkokouksessaan annetussa kannanottossa, että Ulvilaan on luotava
perheväkivallan vastainen toimintaohjelma ja varattava riittävästi
budjetista varoja ohjelman toteuttamiseksi.
Yhdistyksen julkilausuma 12/2008
Ulvilan Kokoomusnaiset haluaa aikuisten
huomioivan entistä paremmin myös lapset luodessaan perheen
juhlanvieton perinteitä.
Toivomme aikuisten antavan perheiden
pienimmille tulevina joulupyhinä mahdollisuuden nauttia yhteisistä
hetkistä siten, että niihin eivät kuuluisi päihtyneet, kummallisesti
käyttäytyvät, jopa pelottavat aikuiset.
Lapsi toivoo joululta lahjatoiveidensa
lisäksi myös aikuisen läsnäoloa ja läheisyyttä. Joulumuistot
säilyvät yleensä läpi elämän ja lapsi kokee päihteiden luoman
tunnelman täysin eri tavoin kuin aikuinen. Tämä on aikuisten syytä
muistaa.
Lapsi ansaitsee raittiin joulun. Valinnat
tekee aikuinen.
Yhdistyksen julkilausuma 10/2008
Valtiovarainministeri Katainen on peräänkuuluttanut välittämisen ryhtiliikettä. Tuon ryhtiliikkeen aika on nyt. Heti.
Kunnassa, jossa on vahva välittämisen kulttuuri, toimitaan eikä
vain haaveilla. Kaikki toiminta on inhimillistä: Välitetään ja
kannetaan aidosti huolta lähimmäisistä ja eletään toinen toistaan
kunnioittaen.
Tuo välittämisen kulttuuri saa alkunsa yksilöstä – sinusta ja
minusta – ja laajenee päätöksenteon kautta asteittain yhteisön
kantavaksi voimaksi lisäten myönteistä, vastavuoroista huolenpitoa
toinen toisesta ja toisaalta torjuen vastenmielisen kyttäämis- ja
ilmiantokulttuurin pesiytymistä keskuuteemme. Välittäminen näkyy,
kun kunnan palvelutoiminta on toteutettu oikea-aikaisesti ja
viivytyksittä, kuntalaisten yksilöllisistä lähtökohdista,
laadukkaasti, joustavasti ja täydellä sydämellä. Edetessään ja
laajentuessaan välittämisen toimintamalli tuo pala kerrallaan
mukanaan paremman huomisen.
Oikeaa välittämistä ei mitata euroilla.
Kaikkien kunnallisten palveluiden ei tarvitse olla ilmaisia,
sillä palveluiden järjestäminen ja tuottaminen maksaa. Hyvin
toimivista ja oikein kohdennetuista palveluista on lupa ottaa maksu.
Sanomattakin on silti selvää, että kaikkein vähäosaisimmille
palvelut turvataan tarvittaessa maksutta.
Ilman muuta välittämisen kulttuurin edistämisessä ja maaperän
muokkaamisessa on välttämätöntä uudistaa ummehtuneita ajattelutapoja
sekä kyseenalaistaa ja korvata reistailevia toimintamalleja uusilla.
Hyvin- ja pahoinvointiyhteiskunnasta on pikimmiten muovattava
välittämisyhteiskunta, jonka rakennustalkoissa tulevaisuutta
käsikirjoitetaan yhdessä. Ihmeitä saadaan aikaan yhdessä!
Yhdistyksen julkilausuma 26.3.2008
Opiskelijoiden tilanne on hieman kohenemassa. Vapaan ansiotulon rajaa on korotettu, mikä mahdollistaa aikaisempaa ahkeramman työskentelyn opintojen ohella. Syksyllä korotetaan vihdoinkin opintotukea.
Ulvilan kokoomusnaiset ry toteaakin tyytyväisyydellä, että edellä mainitut, hallitusohjelmaan sisältyvät uudistukset on saatu ripeästi toteutettua. On oikein, että opiskelijoille luodaan paremmat mahdollisuudet rahoittaa opiskeluaan ja elämistään työn teolla. Työskentely opintojen ohella ei suoraan tarkoita, että opiskelut ja valmistuminen lykkääntyisivät...
Ahkeruudesta ei pidä rankaista ja kaikenlaista passivoimista tulee välttää. Sitä vastoin tulisi luoda uusia, kannustavia malleja opiskelun, työn ja mahdollisesti perheenkin yhteensovittamiseksi - valinnanmahdollisuuksia oman elämän järjestämiseksi.
Vuosittain on peritty takaisin opintotukia sen vuoksi, että opiskelijat ovat tehneet töitä ja heille on kertynyt liikaa ansiotuloja opintotukikuukausilta. Ulvilan kokoomusnaiset ry pitäisi kannatettavana uudistusta, jossa mahdollisia liikaa maksettuja tukia jätettäisiin perimättä takaisin, mikäli opiskelukuukausina on kertynyt riittävä määrä opintopisteitä ja opiskelija saa opintonsa päätökseen ns. tavoiteajassa tai nopeamminkin. Samalla kannustettaisiin opiskelijoita suorittamaan opintonsa päätökseen sekä hakeutumaan työelämään.
Yhdistyksen julkilausuma 20.11.2007
LÄHIKOULUN MERKITYS LAPSELLE
Lapsissa ja lasten hyvinvoinnissa on tulevaisuutemme. Mitä enemmän resursseja suunnataan lasten hyvinvointiin, sitä paremmin taataan koko yhteiskunnan hyvinvointi tulevaisuudessa.
Suomessa lapsi aloittaa koulutiensä sinä vuonna, jona hän täyttää seitsemän vuotta. Käytännössä moni ekaluokkalainen on koulun alkaessa kuusivuotias. Koulun alkaminen ja koulutien kulkeminen on jännittävä asia pienelle koululaiselle ja koko perheelle. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, ettei koulunsa aloittavan lapsen koulumatka ole hänen fyysiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnilleen ylivoimainen este. Lähikoulu sijaitsee turvallisen matkan päässä ja kulkee tuttujen paikkojen ohi.
Viime vuosina on taas ollut trendinä lakkauttaa kyläkouluja. Jokaisen lakkauttamisen yhteydessä kylä ja vanhemmat ovat esittäneet vastalauseen lakkauttamiselle. Tuloksena on ollut suuret koulukeskukset ja myös suuret opetusryhmät. Resursseja ei ole lakkauttamisten yhteydessä suunnattu luokkakokojen pienentämiseen. Myös lasten koulumatkat ovat pidentyneet ja samalla koko koulupäivän pituus on kasvanut.
Onko lähikoulujen lakkauttamisista saatu säästöjä? Sitä ei tunnu kukaan tietävän. Tuntuu siltä, että lasten kohdalla on tuijotettu liikaa lukuja ja jätetty lasten hyvinvointi sivuun.
Lähikoulu tarjoaa lapselle turvallisen koulutien, tutun ympäristön ja sopivan luokkakoon. Koulun ja kodin välinen yhteistyö on toimivaa, koska sekä vanhemmat että opettajat tuntevat toisensa. Koulun merkitys esimerkiksi koko kylälle on suuri. Kyläkoulujen säilyminen ehkäisee myös omalta osaltaan kylien autioitumista ja kasvukeskusten lisääntyviä ongelmia. Tutussa ympäristössä tunnetaan lapset ja aikuiset ja näin ollen koko ympäristöstä saadaan turvallisempi. Lapset kokevat, että ympärillä on turvallisia aikuisia ja aikuiset tietävät, missä lapset liikkuvat. Yhteisöllinen kasvattaminen on sitä, että kaikki välittävät kaikista, ketään ei jätetä yksin. Tänä päivänä suurissa ryhmissä kaikki vanhemmat eivät tapaa toisiaan eivätkä tiedä, keitä oman lapsen luokalla on. Tällaisesta anonyymistä ryhmiytymisestä tulee päästä pois. On lapsen etu, jos hän saa edetä koulussa tutussa ryhmässä, jossa sekä oppilaat että vanhemmat tuntevat toisensa.
Ulvilan Kokoomusnaiset ry haluaa tällä julkilausumalla olla lapsen asialla ja taata turvallisen kasvuympäristön säilyttämällä lähikoulut.
